sunnuntai 3. elokuuta 2014

Bellan poikaset 12 päivän ikäisinä


Tälläisiä siellä Bella-pupun pesässä pötköttelee.
Yhteensä niitä lienee tällä hetkellä seitsemän kappaletta, joskin laskutoimitus on hankala tehdä poikasten liikuskellessa ja ollessa päällekkäin.
Näyttävät voivan hyvin paksusti ja Bella hoitaa poikasensa huomaamattoman hienosti, niin kuin kuuluukin. 
Poikasten pesästä lähtöajasta voi jonkin verran päätellä kuinka hyvin emokanilla riittää maitoa. Jos emolla on vähän maitoa saattavat poikaset tulla pesästä ruokailemaan jo 10-11 päivän ikäisinä!

6 kommenttia:

  1. Katsos vain, löysinpäs kivan blogin ihan sattumalta :)
    Kiva löytää muitakin "eläintarhan" omistajien blogeja :)

    VastaaPoista
  2. Onpa meillä sama aikataulu! Melko lailla Bellan värinen kani sai poikaset 13 päivää sitten, ja tänään laitoin ensimmäisen kuvan blogiin. Sieltä tulikin varsinainen värikirjo! Osa on myös selvästi toisia pienempiä. Ehkä jääneet vähemmälle maidolle, kun emolla luultavasti on vain kahdeksan nisää. Mutta sitkeästi kiinni elämänsyrjässä. Onnea teidän poikueelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo on sattumaa :). Käympä kurkkimassa teidän poikasianne blogissa kun joudan :)!

      Poista